maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kuntoilua ja palovammoja 16.3.

Kuva: meidän terden virvokevalikoima

Heipä hei. Otettiin aamupalan jälkeen tunniksi kanootti alle ja tutkittiin lähivesiä. Melottiin ensin Tonsain rannalle ja sieltä Phra Nangille. Hienoja paikkoja löytyi varsinkin Phra Nangin rannan vastapäätä jököttävien kahden karstivuoren välistä. Vesi oli siinä kohtaa todella kirkasta ja vedestä pystyi näkemään värikkäitä pikkukaloja. Huvittavin tilanne saatiin aikaiseksi, kun yritettiin kaivaa kameraa esiin. Melottiin vuoren alle (kuulostaa pahalta, mutta se on mahdollista). Olimme juuri rantautumassa kivelle, kun Löllis huomasi siinä ison hämähäkin. Minä sitä siinä sitten ihastelin ja Löllis yritti kaataa kanootin kovasti kirkuen. Hämähäkki oli vajaan kämmenen kokoinen ja selkä oli kuin turkoosi jalokivi. No eikun karkuun. Maisemat olivat kohdillaan ja voimme kyllä suositella läpimästi kanootin vuokraamista (200 bahtia tunti). Samalla saa hyvää kuntoilua. Hiki irtosi aamupäivän paahteessa mukavasti. Olihan se pakko käydä yhdellä oluella kovan kuntoilun päätteeksi.

Kaneettiretken jälkeen päätimme polttaa läskiä oikein kunnolla. Onnistuimme! Pientä punoitusta on siis havaittavissa. Löllis poistatti makoilun ja uinnin lomassa myös kovia nahkoja jaloistaan (200 bahtia).

Seuraavaksi suunnattiin Ao Nangiin, mistä oli tarkoitus hankkia liput Phuketin-lautalle (lähtee päivittäin Ao Nangista klo 15:30 ja saapuu Phuket Towniin klo 17:30). Astelimme paikalliseen infopisteeseen (ovat muuten matkatoimistoja). Kaveri lupasi 1200 bahtiin seuraavan paketin:kuljetus Railaylta hotellin edestä Phuketin lautalle, itse lauttamatkan ja kuljetuksen Phuket Townista Karon Beachin hotellille. Saas nähdä mitä tuli ostettua. Todistukseksi saatiin kuitti, jossa on matkan reitti ja aikataulu ja päällä leima MAKSETTU.

Pyörittiin hetki kaupoilla ja hankittiin mm. hyttysmyrkkyä, Löllikselle "Billabongin" sandaalit ja viilentävää voidetta. Köntti kävi kokeilemassa "Billabongin" shortseja, mutta eihän niiden malli solakalle suomalaiselle nuorelle miehelle sopinu.

Istuttiin vielä safkalle ja ruoka oli parempaa kuin Railaylla ja lisäksi annoskoko oli reilumpi. Hinta oli rantakadulla suurinpiirtein sama kuin Railaylla.

Nappasimme kiparilta vielä Iltalehden ja pari postimerkkiä, jonka jälkeen suuntasimme takaisin kämpille. Nyt istuskelemme omalla terassilla ja siemailemme olutta.

Ai niin. Meillä on ollu kutsumattomia vieraita kämpässä aina silloin tällöin mm. muurahaisia syömässä jotain ihme toukkaa, isoja lentäviä koppakuoriaisia ja yksi kappale suloisia pikkuliskoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti