sunnuntai 12. helmikuuta 2012

White Sand Beach / Ao Thong

Aamu valkeni jälleen kauniin aurinkoisena ja suunnitelmana oli päästää pojan sisäinen Johnny Weissmuller irti heti aamiaisen jälkeen. Ja olihan se iloista meininkiä, kun jätkä paineli allasta päästä päähän. Temmeltämisen uuvuttamana pikkumies kuukahti onnelisesti petiin pari tuntia myöhemmin.

Päikkäreiden jälkeen lähdettiin syömään tuttuun ravintolaan. Maittavan lounaan päätteeksi otettin taksi alle ja lähdettiin läheiselle White Sand biitsille (Ao Thong). Nimensä mukaisesti hiekka oli valkoista ja hienoa ja ranta oli muutenkin aivan loistava. Pikkumies oli jälleen onnensa kukkuloilla "hiekkakakkuja" värkätessään ja rannalla kirmatessaan. On tuota lapsen iloa hieno seurata!
Tulipa testattua White Sandin ravintolakin, joka oli paljon fiinimpi kuin se tutuksi tullut pikkuravintola. Vaan ei ollut ruoka lähellekkään yhtä hyvää. Lisäksi se oli kylmää. Tähän ravintolaan ei toiste, paitsi ehkä Singhalle. Sehän se on yhtä hyvää joka paikassa.
Sadekin yllätti ruokailun loppumetreillä, mutta onneksi taksikyyti kämpille oli jo sovittu. Mukaan lähti myös sveitsiläinen pariskunta, joka asuu samassa resortissa. Taksikuski yritti kiskoa kyydistä ylihintaa, mutta hänet saatiin kuitenkin taltutettua.

Nyt onkin kello 23.30 ja väsymys painaa jälleen. Sateenropina kuuluu edelleen. Harvoin (meidän kokemuksen mukaan) sataa montaa tuntia putkeen tähän vuodenaikaan. Toivottavasti huominen valkenee aurinkoisena.

Kuva: Meidän takapiha


Kuva: White Sand biitsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti